Thursday, October 11, 2007

Ai että olen sitte

Olin ahkera, innokas ja latautunut tänään. Leikin, loruilin, kävin aineenopettajainfossa, syömässä lihapullia ja alustin Bo Carpelanin "mutamia merkintöjä runoudesta" muille. Olin, kunnes peppuni löysi tämän tietokonetuolin kotiin päästyäni ja paikallislehden luettuani. Joku puuttuu kansan valituspalstalla yhteiskuntamme yhteen huolestuttavimmista epäkohdista näin:

"Sinulle, joka suhistelet tuulipuvulla
aikaisin joka aamu kerrostalon
rapuissa: Herätät koko talon! Ota
seuraavalla kerralla tuulipuku pois
päältä, kun tulet aamulenkiltä."

Ihmeellistä piittaamattomuutta.

Toivon todella, että joku pilailee.

Aikuisuus mietityttää. Ja sitoutuminen. Se, että kaikessa on kaksi puolta, joista vain toisen voi valita ja pitää, korostuu. Vaikka Carpelan tekee kaikkensa purkaakseen vastakohtaisuuksia ja osoittaakseen niiden olevan ennemminkin päällekkäisyyksiä, en osta. Vastakohdat ja asetelmat ovat niitä syystä. Valo ja varjo voivat seurata toisiaan ja toisistaan, mutta ihminen voi valita niistä vain toisen kerrallaan. Ei minua sitoutumisessa mikään muu ahdista kuin se lopullisuus. Muutoin sitoutuminen tuntuu ihanalta ja toivottavaltakin. Silloin kun sitoutumisen tavoitteena on lopullisuus, epäonnistumisen pelko vain kasvaa.
Ja en tiiä. Se vika tässä just piileekin. Pitääkö aina tietää? Tai nyt jo? Vai millon? Ja kun haluais tietää ja luottaa ihan hirveesti enemmän. Mutta kertooko jostain valmiuksista jotain se, jos hermostuu ja ahdistuu joka kerta kun toinen laittaa sokeripussin väärälle hyllylle tai oikealle hyllylle väärään kohtaan!?

Pelkään että musta ei tule ikinä riskinottajaa. Ei ikinä vaimoa, eikä äitiä, eikä mihinkään sitoutunutta. tai kehenkään. Voisin lyyä vaikka vetoa että viiden vuoden päästä oon samassa jamassa ja sitten viidentoistakin, koska voin kertoa, että en tiiä ikinä. Enkä kasva ikinä
niin isoksi.

Ja silti toinen on niin ihana, että se rakastaa mua vielä, mutta miten 15 vuoden päästä? onko se vaihtanu tietäjään...?


Onko hienompaa kuin vauvasanataide?! Ei ole. Minusta tulee isona vauvasanataiteilija tai vauvasanataidekerhon vetäjä. Viimeset viikot oon pyöriny ihan nuissa vauvoissakin. Toissayönä olin paksuna, tai oikeasti ehkä vain nälissäni, mutta unessa tunsin vauvan liikkeet mahassani ja se oli huikeaa. Seuraavana päivänä vaalea Anna-niminen ihanan ihana sanataidekerhon vetäjä kertoo (ja näyttää) odottavansa vauvaa. Niin epis!
Sinä samana yönä menin naimisiinkin, mutta kukaan ihanan ihana Anna ei ole vielä tullut kertomaan naimisiin menostaan. Olen selvästi vain katsonut ihan liikaa unelmahäitä televisiosta, ja itkenyt ihan liian monta kertaa liikutuksesta lopussa. Eiliseen Greyn anatomiassa lapsensa menettäneeseen nuoreen onnelliseen pariin ei kyllä kannata edes mennä nyt. Huh. Siitä ei millään pikkuniiskutuksella selvitty.

Ai että olet ihana,
reipas niin ja mahtava.
Suloinen ja tomera,
vakava ja naurava.

Silmä, silmä, nenä, suu,
otsa, korva, olkaluu.
Nilkka, polvi, peppu hassu,
Leuka, rinta sekä massu.

(Eppu Nuotio: Silkkipaperitaivas)



2 comments:

Anonymous said...

Elämähän on melko vaarallista touhua ja sitten pitää vielä yrittää muodostaa jotain mielekkäitä skenaarioita ja uskoa niihin.
Suurin osa olemisen ristiriidoista ei kai ratkea tai poistu koskaan, mutta niiden käsittelemiseksi on olemassa huumoria ja uskontoa, joista jälkimmäinen on väljästi ottaen edellisen äärimmilleen viritetty muoto.
Jonkin ristiriidan saattaa sitäpaitsi aika helposti unohtaa jos keskittyy johonkin toiseen. Esimerkiksi ristiriita sokeripussin odotetun ja aktuaalisen sijainnin välillä unohtuu, jos miettii, missä ihmeessä lusikat ovat.
Yleisesti ottaen jokin tällainen huoli lienee merkki siitä, että pitäisi paneutua töihinsä vielä perusteellisemmin tai haalia niitä lisää. Naama valkoisena ja autuaasti poissa tolaltaan sitten nuolla sitä sokeria tiskipöydältä.

V

Anna said...

Ai että sulla tämä sana on sitte niin sanotusti hallussa. Oon haalinu kuule niin paljon töitä tälle syksylle, että ihan. Naama on valkonen, mutta sokeri pysyy pussissaan ja pussi paikallaan. Siitä(kin) tietää, että on yksin.

Voittaja ei välitä. Eiku.

Eräs ystäväni tapaili Tinder-matchiaan joitain viikkoja jo jokseenkin innoissaan. Lupaavasti alkanut suhde kohtasi päätöksensä, kun Tinder-m...