Monday, August 06, 2007

Pikkukoira laulaa hau hau hau venyttelee kaulaa hau hau hau

Ei liity mihinkään.

Elämäni on kohta pahvilaatikoissa. Aika suuri osa siitä on roskiksessa myös, koska kaikkea ei voi ottaa mukaan. Mutta sitten M on taas kaatopaikalla lajittelemassa hautaamassa ja pitämässä niistä huolta. Tämä syksy mullistelee ja ravistaa asioita aika tavalla. Hyvällä tavalla.

Ihmeiden ihme. Olen tehnyt ihka ensimmäisen vuokrasopimukseni ihanaan Isokadun asuntoon 407. Pieneen ja sievään, minun asuntooni. APUA! :) Minulla on tumma parkettilattia, vihertävä kaakelinen kylpyhuone, pikkuinen puulle tuoksuva sauna, valkea tarjoilupöytä, iso pakastin ja jääkaappi, vilvoittava parveke ja 600 metriä Oulun keskustaan, jossa on muuten ihan ilmanen nettiyhteys. Nähtäväksi jää yltääkö se minulle asti. Toinen puoli totuutta on, että suurin osa muutenkin onnettomista tuista tulee menemään unelmien kodissani asumiseen ja vaikka velkajärjestelyissä ja asumistukipetoksessa korviaan myöten kieriskelevä ystäväni E kertoo suuresta oivalluksestaan "Mää oon huomannu että raha on semmonen mistä viimeseks kannattaa murehtia!", huolettaa vähäsen.

Asunto on kuitenkin juuri sellainen, jossa asumista ei jaksaisi odottaa ja ehkä se on tärkeä ja hyvä asia. Koulu on aika sellanen kanssa. Koulussa parasta on pääaine ja huonointa se, että se on ruma ja oranssi. Sit tarvin vielä läppärin ja oon oikea opiskelija. Sit tarvin vielä bussikortin ja oon oikia oululainen.

Tässä välissä yks hikinen peluri käy suukottamassa, huomaa että oon bisi tän päivityksen kans, lähtee uuteen kotiinsa suihkuun ja pyytää tulemaan perässä. Vitsit, aika kivaa. Siellä on sitä makaroonitonnikalamajoneesisalaattiakin, mitä tein eilen.
Meillä on yks haaste tälle illalle. Aiotaan pelata korttia tai kimbleä ja jutella ja olla ja...."No ota kuitenkin varmuuden vuoksi se vimppa frenditki mukaan.." hikinen huikkaa vielä mennessään. Nii-i ketä me huijataan. Mut ku ois vielä yks kasetti tosta seiskaboksista. Mulla vois lukea otsassa EI MINKÄÄNLAISTA ITSEKURIA.

Tein eilen pari testiä Helsingin sanomien sivulta, parisuhteen henkinen ikä oli kolme vuotta, mikä kuulemma tarkoittaa sitä että ihan ku oltais oltu yhdessä se kolme, ollaan jo ihan ku siellä menossa niinku. Mun elinikä sen sijaan on 79 vuotta ja oon 67% nainen ja 33% mies. Minkä sille mahtaa kun on elänyt koko pienen elämänsä naisalivoimaisessa perheessä. Tykkäätkö pelata pöytäjääkiekkoa? Kyllä. Muistatko ystäviesi syntymäpäiviä? No en.

Pakkaillessa olen hurahtanut hiukan hengelliseen Johanna Kurkelaan. Se ääni on vaan jotenkin kaunis. Kirjallisuuden saralla hurahdin tohon Arno Kotroon:

"Nuori vaalea nainen
tiedustelee horoskooppiani
sitä nousevaa

kertoo itse olevansa kauris
saisin siis kutsua häntä
bambiksi kuten

ystävänsäkin

puolilta öin vaalea tietää että
kellot on jo paljon
ja
siitä on kauan aikaa sitten kun tavattiin

noina hetkinä tietää minne kuuluu
minne ei
minä en kuulu tänne asti

äkkiä rakas ymmärtää
että se
että sinunlaisia ihmisiä
on olemassa

on jäänyt sinun vastuullesi"

Siis aaaah.

No comments:

Voittaja ei välitä. Eiku.

Eräs ystäväni tapaili Tinder-matchiaan joitain viikkoja jo jokseenkin innoissaan. Lupaavasti alkanut suhde kohtasi päätöksensä, kun Tinder-m...