Ei olla varmaan koskaan seurusteltu niin, siis sellaisella ajalla, että mikolla olisi ollut läksyjä. Tai minulla. Alussakin oli vain kirjoituksiin lukemista. Mutta läksyjä. Kohta minulla on..tai ainakin jotain sen tapaista ja tunnun olevan aivan ihanan etuoikeutettu. Olen taas täällä Kemissä kotona kun minun piti tulla hoitelemaan viimeinen avoimen yliopiston etätehtävä, jonka tein ja lähetin Jyväskylän yliopistoon eilen. Sain siitä vastauksen tänään (tarkistamiseen voi mennä kolmekin viikkoa) ja jos se menee läpi minulla on sivuaineen perusopinnot 25 opintopistettä valmiina. Niin tyytis. :)
Olen nukkunut kuin tainnutettu. Väsymystä pois. Ja kuunnellut kaunista Snow Patrolia. Ja lukenut Michael Gruberin Luiden laakson melkein loppuun. Se ei vieläkään säväytä, mutta jostain syystä en ole jättänyt kesken. Siinä on muutama taitavasti kirjoitettu kiinnostava henkilöhahmo, vaikka tarina tai kieli eivät ole hääppöisiä. Raakuudella mässäily ei puhuttele minua.
Äidin kanssa kierrettiin tänään kauppoja ja tehtiin viimeiset kotiini välttämättömät hankinnat: nitoja ja rei'ittäjä, niittejä, suihkuverho, kolme tyynyä, silitysrauta, mappi ja kansio, saunakauha ja saavi, raastin Alesta. Joo kyllä nyt tulee hyvä. Tästä minun syksystä.
Syksy on tullut hiipien salaa ja salakavalan nopeasti. Ehkä se oli jo täällä kun tulin lämpimästä. Tämä syksy on pitkästä aikaa sellainen, joka ei tunnu hiukkaakaan pahalta. No, ei vielä ainakaan. Minulla on myös niin ihana Helsingistä ostettu syystakki, että antaa sataa ja lehtien putoilla. Ja antaa vieläpä lumenkin tulla, ostin uuden villakangastakin myös. Ja punaisen mekon ensimmäistä koulupäivääni varten, joka on siis maanantaina. Ja kotikin minulla on. Toivottavasti aikaisin lämmittyvä.
Oulussa minulla ei ole vielä kannettavaa eikä nettiä, joten en varmaankaan voi kirjoittaa vähään aikaan. Minulla on kuitenkin telkkari ensimmäistä kertaa elämässäni ja olen löytänyt sen hohdon pitkän tauon jälkeen uudelleen. Syksyllä alkavat minun sarjani taas. Täydellisten naisten ja Greyn anatomian uudet jaksot. Vanha kunnon Viettelysten saari nostalgiansa vuoksi. Minulla ei ole koskaan ollut telkkaria omassa huoneessa, enkä ole koskaan saanut rentoutua Laguna beachin äärelle ilman että joku on vinkumassa taustalla elämäni hukkaamisesta tuollaisen paskan katseluun.
Pienenä Kauniit ja Rohkeat oli minulta ankarassa pannassa. Niinpä katsottiin niitä naapurin Elinan kanssa niillä niitten äitin kanssa. Minusta paskan katselukin voi muokata arvostelukykyä parempaan suuntaan ja antaa jotakin. Musiikkiteatterissa tehtiin usein harjoituksia tyylilajeja vaihdellen ja minä vedin pisteet kotiin kauniitjarohkeat-tyylissä. En katso, että olisin mennyt väärien televisiovalintojen vuoksi pilalle, mutta ehkä joku muu katsoo, ehkä se onkin sitä minun arvostelukykyni puutetta juuri.
Onneksi on kuitenkin sellaisia ihmisiä kuin isi, jotka tietävät aina ja joka tilanteessa mikä on oikein ja kuka on väärässä, joten sieltä voin aina tarpeen tullen tarkistaa. Tai ei oikeastaan niinkään, sillä enhän minä raukkaparka osaa oikeissa kohdissa arvostelukyvyn puutteeltani edes kysyä ja siksi hän kyllä kertoo kysymättäkin.
6 comments:
Moi moi
Kerran oli itelläki tiiäkkö läksyjä. No luin ne sitten ja arvaappa mitä. Tuli lissää.
Luiden laaksossa viehättää ehkä se, että nainenkin voi tehdä jotain muuta kuin käydä kaupassa. Eihän se muuten häävi ole. Ai niin on siinä ne pahat henget, jotka pelottaa vähän ainakin prahassa, kun siellä tarjoillaan sitä absinttia, ja juutalaisten haamut tähyävät. Ja elävät arjalaiset tai jos ei aivan arjalaiset niin karjalaiset, ja slaavit, heimokansalaiset, yleensäkin tarjoilijat. Ei muut. Velipojan kaverit vähän vinoon. Tai enpä tiedä. Kyllähän sitä tulee juttuun ihmisten kanssa jos huvittaa. Ja huomiota saa tietysti jos pukeutuu sopivasti sitä varten esimerkiksi bikineihin tai ei niihinkään. Eikä tämä koske ainoastaan toista tai ensimmäistä sukupuolta, muistatkos sen, että edu meinasi saada selkäänsä kun istui munasillaan puussa siinä pohjolan edessä? Olikohan siellä muitakin. Mutta lues vaikka Toinen sukupuoli, Peppi tai jotain vastaavaa. Ehkä nainen voi tehdä muutakin kuin käydä kaupassa, huorata, heittää kamaa ja komentaa vapautusarmeijaa.
Se rotu tai heimo muuten, en muista nimeä, josta siinä kirjassa puhutaan. No Yassir kertoi että niitä myytiin kaikkei eniten orjiksi, kun ne oli niin isoja ja kestäviä kantajia. Ja Yassirin heimo taas on siitä asti ollut huonoissa väleissä sen heimon kanssa, kun Yassirin heimolaiset kunnostautui välittäjänä ts. ne metsästi, piti kiinni ja myi ne eteenpäin tai oikeastaan ne palkattiin siihen touhuun, mutta kuitenkin. Nämä ovat muuten isoja heimoja, niihin voi kuulua miljoonia, paitsi ehkä nyt siihen, josta porukka on myyty Amerikkaan ja Eurooppaan. Darfurissa taas on tämä fur -heimo (jota vainotaan) mutta ne ovatkin kuulemma rosvoja, niinkuin mustalaiset täälläpäin, mikä liittyy siihen, että ne ovat maanviljelijöitä ja kun tulee huonompi sato niin pitää syödä toisten lehmiä, eikä niitä saa muuten kuin varastamalla kun ne toiset eivät anna kun lehmä on tärkeä statuksen kannalta. Aina ensimmäiseksi kysytään, että "montako lehmää?" ihan niinkuin täällä kysytään, että 'mitä kuuluu'. Saattavat ne varastaa muutakin ja olla varastamattakin, ja nythän se tilanne on siellä jo vuosia ollut sellainen, ettei kellään enää ole mitään varastettavaa ja varastajatkin käyneet hitaiksi. Vetosin muuten näiden puolesta, että jos niille nyt jonkin lehmän antaisi, ja lähtiessään Yassir lupasikin yrittää pelastaa fur -heimon koska hän rakastaa sitäkin. Saapa nähdä.
Ai niin, noista saippuasarjoista. Niiden tarkoitushan on saada ihmiset ostamaan saippuaa (ja muuta kosmetiikkaa, vaatteita tms.) ja ylipäänsä kuluttamaan hillittömästi ja mieltämään se jotenkin keskeisenä elämäntehtävänä, niin että jos olet saanut kamaa jonkin verran ostetuksi (vaikka tietysti vähemmän kuin moni muu, sehän kuuluu tähän samaan juttuun, omien ostosten ja muiden kuviteltujen tai todellisten ostosten vertailu)
niin saippuasarjojen keskeisin viesti on mennyt mukavasti perille, eikä sinun tarvitse olla huolissasi. Sitäpaitsi, jos sinulla on jonkin verran saippuaa, voit peseytyä perusteellisesti aina silloin tällöin, etkä haise niinkuin ranskalaiset ja muut vanhat kulttuurikansat.
ville
ymmärrän kyllä veljellisen vastuusi ja kiitos tästä, mutta
oletko ajatellut alkaa kirjoittaa omaa blogia oletko? :)
Moi moi
Juuri sitä en ole juuri ajatellut tehdä. Minulla on niin suuri vastuu tässä meneillään, paitsi veljellinen, myös yleisinhimillinen sellainen vähän... Sitäpaitsi jotenkin on helpompaa vinoilla, korjailla ja vaatia selvennystä kun joku muu (jokatapauksessa) alustaa.
Olen ymmärtävinäni, että vastuullisuuteni ei lämmitä sinua yhtä paljon kuin se lämmittää minua. En toisaalta tiedä kuinka paljon sinua lämmittäisi tieto siitä, kuinka paljon se minua lämmittää, ja voisivatko mitkään sanat riittää tätä kertomaan.
Mutta on tässä yksi perustavanlaatuinen juttu lähimaastossa. En tahdo kytkeä sitä erityisesti sinun kirjoittamiseesi, saati jonkun muun. Nimittäin mikä on tekstin rooli? Teksti patsaana, pöjöttämässä jossain, vai teksti alustuksena, kutsuna? Patsas patsaana, pöjöttämässä jossain vai patsas alustuksena, kutsuna? Mikä on taiteilijan rooli suhteessa yleisöön? Kaksi ääripäätä: 1. taiteilija tekee teoksen ja se on valmis, ja yleisö ottaa sen vastaan, arvioi sitä. 2. Taiteilija tekee jotain, mutta tämä jokin on vain väline, joka laukaisee jotain muuta (interaktiota) josta syntyy, ehkä ennakoimattomasti, vaikka mitä, jolloin teos on korostuneesti tapahtumista ajassa.
Sen sijaan olen ajatellut kirjoittaa runoja. Mutta ne ovat työläitä, kun pitää kirjoittaa moneen kertaan. Runoistahan pitää tehdä jostain syystä aikamoisia patsaita nykyään vaikka voihan patsaskin olla kutsu. Runous on aikamoista patsastelua. Tai ehkä patsastelua onkin runollisuus ja runouden puute ja runous taas juoksevaa verkkaa. Mutta mitä se merkkaa?
v
No ei helvetti, mun on pakko osallistua. Sulla on, Ville, joitakin pointteja, mutta lakkaa ite patsastelemasta. Siinä olet oikeassa, että tekstin ei suinkaan tulisi seisoa yksin. Runojen kirjoittaminen on mukava, syksyinen harrastus, jatka ihmeessä sitä.
Moi moi
Tuota noin. Onko tullut aika korjata parit erehdykset tai vinoumat? No ei sentään, mutta enhän minä ole minä, vaan tämän blogin henkilöhahmo, isoveli, joka valvoo ja välillämme on kalvo, ja eikös se mari niin ollut jäbänkin mielestä vielä heinä tai elokuussa? Täytän tässä sitä mielenkiintoista tehtävää, joka minulle on kirjoitettu lupaa kysymättä, pyrkien säilyttämään jonkin asteisen intertekstuaalisen eheyden. Todellisessa todellisuudessa minulla ei ole mitään kantaa johonkin, mutta vaikka olisikin, se olisi paitsi aika huono, myös irrelevantti, sillä isoveljen ja allekirjoittaneen välillä on tämä kalvo.
Mutta myönnetään, että allekirjoittanutkin on vähän sellaisen romanttisen taiteilijamyytin ja -kuvan uhri, jossa tukka on aina sekaisin, koska tuulee ja aurinko laskee länteen, vuorten taa, kaksintaistelu on peruttu myrskyn vuoksi (ruuti kastuu) ja häpeä on suunnaton, eikä rakastettu mahdollisesti siitä syystä saavu tapahtumapaikalle, mikä taas vaikuttaa siihen, mitä siellä ylipäänsä voi seuraavaksi tapahtua. Hyvä puoli tässä kuvassa on se vaatimus, että pitää itse tietää siitä, mistä kirjoittaa. Onhan se tietysti hankalaakin, jos ei oikein tiedä mistään. Mutta sanokaapas asiantuntijat, että miten tällaisesta romanttisesta huuhaasta pääsee eroon ja kannattaako se, nouseeko esim. taso tai säästyykö rahoja kesälomaa varten?
Siis kuinka lopettaa patsastelu?
2. versio
Jos patsastelua onkin runollisuus, ja runous taas juoksevaa verkkaa. Niin mitä se merkkaa?
T. Kokonainen Henkilöhahmo
ps. terkkuja kaikille
No mutta sille henkilöhahmollehan minä puhunkin, eikö sillä voi olla sama nimi? Henkilöhahmo kylläkin aika voimakkaasti patsastelee. Mää en kyllä tulis paikalla, jos kaverit ei voi jonku ruudin kastumisen takia tappaa toisiaan. Pitäkää tunkkinne siinä tapauksessa. Morsian ottaa taksin seuraavalle ranchille. Toisaalta olen kyllä sitäkin mieltä, että varsinkin alussa runous tuppaa patsastelemaan. Sitä pitää opettaa. Kesälomarahat taas eivät säästy ikinä, oli taso miten korkea tahansa, joten siitä on turha murehtia.
(Todellisessa todellisuudessa sillä tasolla, jonka nimi on V i l l e, joka tekee kalvon, kutoo sen sanoilla, maalaa iholle, on aina kanta mihin tahansa.)
Post a Comment