irrottautumista ja itsetutkiskelua, helpolla ja halvalla

Ollimolli ja Onnimonni ovat kaupungissa. Mollin vien tänään Mikon kanssa hesburgeriin ja pallomereen, jotta Monni pääsee sillä välin kierrokselle Ikeaan. Molli on sitäpaitsi odottanu pallomereen pääsyä.

Eilen sain odottamattoman viestin pojalta, joka kiersi samoissa pääsykokeissa kuin minä. Poika kyseli kuulumisia ja kertoi omasta tuskallisen hankalasta ongelmastaan; se oli päässyt sekä Oulun, että Jyväskylän yliopistoon, eikä osannut millään valita. Jes. Ongelma ei kuulostanut toisen ongelmana yhtään niin pahalta vaan teki mieli vastata, että tajuatko kuinka onnekas olet!! Ja niin olen yrittänyt ajatella positiivisesti sitä, että on valinnan varaa. Enemmänkin myös niin, että kumman tahansa valitsen se tuo mukanaan opiskelun alalla, jota rakastan ja kaikenlaista muuta oheiskivaa. Enkä enää niin, että jos en valitse tuota jään paitsi siitä ja tuosta ja tästä ja että olisin voinut...

Luultavasti elämässä jää aina paitsi jostain, jos ajattelee niin. Kokoajan. Yleensä on kovin vaikeaa olla kahdessa paikassa yhtäaikaa. Yleensä on valittava toinen. Yleensä jossain muualla olisi just nyt hauskempaa kuin täällä mulla.

Olen joskus ennenkin kirjoittanut, että en ole seikkailija. Niin epätrendikästä kuin se onkin. En ole haaveillut vaihtoon lähdöstä enkä reilaamisestakaan. Kyllä varmaan uskaltaisin, mutta se ei minua houkuttele eikä kiehdo. Lähdetään Helsingin Elinan kanssa Sunny beachille elokuussa. Matka on taattu lentohotellipaketti buffetaamiaisineen ja matkan tarkoitus on pään nollaus ennen kouluun lähtöä. Helppoa ja halpaa. Ihanaa. Hotellin ainoana miinuspuolena Baareista ja yökerhoista kantautuva häiritsevä melu... ha
Lehdessä kerrotaan suurin otsikoin kuinka sunnybeach on rappiolla. Nuorten hulvaton alkoholinkäyttö on johtanut useisiin kuolemantapauksiin ja raiskauksiin viimeviikkojen aikana. Joo, mutta miksi pelottaisi? Alkoholimyrkytyksen saaminen onnistuu nimittäin missä vain ja törkeästi raiskatuksi voi hyvinkin tulla vaikkapa tutun sedän toimesta ihan tässä meidän naapurissammekin.

Rakastan. Ja nautin elämästä sellaisena kuin se nyt on ja toivoisin siihen mahdollisimman vähän muutosta. "Mahdollisimman vähän" vetää minut automaattisesti Oulun kannalle. Sellaista, mistä ei tiedä, ei osaa kaivata, mutta se, että menettää jotain mistä tietää, tuntuu liian pahalta.
Ehkä siksi meiän Villestä tuntuu pahalta, jos lähden Ouluun. Se on tietävinään, mitä menetän. Mutta kuitenkin on niin että tämä valinta on yksin mun, koska ensivuonna ja seuraavien viiden tai kuuden vuoden aikana pienessä yksiössäni iltaisin itkiessäni itseäni uneen ja kuunnellessani "Didn't we almost have it all:ia" minua tuskin lämmittää ajatus siitä että kyllä isi on minuun nyt tyytyväinen. Tai ajatus siitä, että voisin huutaa Villelle sen olleen ihan väärässä, kerrankin.

Kaleva kirjoittaa muuten Oulun yliopiston olevan Suomen tasokkain yliopisto. :D Niinpä. Kaikki vetävät kotiinpäin. Ehkä jokaisessa kaupungissa voi olla onnellinen. Paitsi tietysti Vaasassa. Tai Sodankylässä.

Ongelmani tuntuu nyt vähäpätöiseltä. Se on sitäpaitsi hyvälaatuinen ongelma. Toisin kuin esimerkiksi syöpä, joka vie hiukset ja kunnon mennessään. Siinä toinen vaihtoehto on selvästi parempi kuin toinen: jäädä eloon.