Sunday, December 03, 2006

turistit

No aivan ihana viikonloppu! Käytiin lauantaina Luuleåssa Migen kanssa ja ostettiin molemmille pillit. Mikon on tosi hienot. Ne mun alkoi heti kotona arveluttaa. Jouduin tyytymään vähän liian vähän tiukkiin, koska pienempää kokoa ei ollut.
Turhauttavaa ja noloa kun ei osata sitä niitten kieltä. Kirjotuksissakin osasin vain B:n verran, joten mitä olisin voinut odottaakaan. Englantia onneksi hyvin, mutta olo tuntui tietysti ihan yber turistilta. Hennesin kassajonossa mikko morkkas ylinypittyjä ja ylimuotoiltuja kulmakarvoja. Intouduin tietysti mukaan keskusteluun ääntäni säästelemättä.
Minä: Niin onki ihan kauheet
Mikko: ei ku mää tarkotin tota toista
Minä: No mutta onhan tollaki ihan kauheet. SIIS TOLLA VAALEELLA. TOLLA VANHALLA!
Mikko: (kuiskaa) Niin ai tolla joka puhuu suomea.
FUCK!

Elisan tupareissa oli letkeetä. Baarissa päädyin allekirjoittaneelle itselleen tuntemattomasta syystä lavalle tanssikilpailuun. Eerikkilän Ville voitti huutoäänestyksellä hotelliyön Merihovissa. Tuota iltaa en olis vaihtanu hotelliöihin, mutta kaupan kantimiksi olisin tietysti huolinut. Oli mahtavaa. Onneksi muillakin tuntui olevan. On aina antoisampaa olla irti yhdessä kuin yksin.

Tänään pää on usvainen ja liikkeet hitaita. Luultavasti asia korjaantuu unella. Hävisin isille shakissa. Luovutan aina kun jään alakynteen. Taistelutahtoa ja uskoa omaan nousuun puuttuu.
Mikolla on syntymäpäivä. Katsotaan kohta "loveactually", yks mun kaikkien aikojen lempielokuvista ja näkisin että mulle tarjoillaan voileipäkakkuakin. Nam kuulostaa kyllä ihan mun syntymäpäivältä. Mutta nyt meen pukeen eli hei.

No comments:

Voittaja ei välitä. Eiku.

Eräs ystäväni tapaili Tinder-matchiaan joitain viikkoja jo jokseenkin innoissaan. Lupaavasti alkanut suhde kohtasi päätöksensä, kun Tinder-m...