Se on ollut jännittävää huomata että kun on lasten kanssa, joulu kyllä tulee. Tänään vietettiin joulujuhlaa meiän eskariryhmän kanssa ja esitykset menivät hyvin. Oon askarrellu kotonaki joulukortteja ja illalla teen torttuja. Päiväkodissa kuunnellaan joulumusiikkia, poltetaan kynttilöitä ja jutellaan tontuista, lähinnä pelotellaan niillä, koska se on hyvin tehokas keino saada lapsi olemaan "nätisti". En tiiä tuputetaanko tota nätisti olemista ihan liikaa (päättele itse) kun ihan sama mitä niiltä kysyy, että miten jonossa ollaan tai miten uimahallissa ollaan tai miten ruokapöydässä käyttäydytään niin vastaukseksi saa aina kuorossa ton nätisti eikä niillä kellään tunnu silti olevan hajuakaan siitä miten silleen nätisti sitten oltiinkaan. Kamalan typerä sana ees. Jos mää saisin kasvattaa unohettas tuo nätisti oleminen kokonaan. Jonossa ei ohitella tai tönitä, uimahallissa ei juosta eikä hukuta ja ruokapöydässä muistetaan sanoa kiitos ja ole hyvä ja pyytää ja ojentaa ja maistaa kaikkea. Ja jos nämä säännöt eivät olleet riittävän perusteelliset tai kattavat niin kysykää aina niin kerron kuinka toimitaan. Ei tarvitse viitata.
En oo edes kovin ärtynyt vaikka kuulostankin ehkä siltä. Oon ärtynyt vain koska mun täytyy käydä kelalla ja työkkärissä TAAS. Niinkuin mun nyt ainakin kerran viikossa täytyy. Ja sen jälkeen jään viettämään lomaa. Toisinsanottuna lukemaan tenttiin. Mutta oikeasti tämän blogituksen nimi viittaa siihen, että oikeesti kaikki on aivan liian hyvää ja ihanaa ollakseen totta ja olen onnellinen. Tähän hetkeen voisin jäädä. Näihin ihmissuhteisiin. Tähän työhön. Tähän elämänvaiheeseen. Tähän oloon. Tähän minuun.
1 comment:
Hei, löysin sun blogin yhen toisen ex-kemiläisen blogin kautta ja tykkään tosi paljon sun tavasta kirjoittaa. Erityisesti tarhajutut on kivoja ja sun meininki. Parasta ovat mainiot dialogipätkät.
Iloista päivää ja joulua. Käyn taas visiitillä :)
P. (Rollosta)
Post a Comment