..että voiko jostain toisesta IHMISESTÄ todella päästä yli ja mitä se tarkoittaa? Onko yli pääseminen tavoiteltavaa? Miten se ylipäätänsä on mahdollista? Onko ihmisten väliset suhteet sellaisia? Onko se siis unohtamista? Vai onko se sitä, että kun muistaa ei enää satu?
Ehkä tämä vaivaa ja inhottaa mua erityisen paljon siksi että musta on päästy yli. Kuulemma. Ja ilmeisesti montakin kertaa. Vaikuttaako se mun arvooni? Tekeekö se musta jotenkin vähemmän rakastettavan? Tuntuu pahalta ja julmalta. Vai pitäisikö tuntua siltä, että nyt menee oikein? Toisaalta melkein yhtä kurjalta tuntuisi kuulla, ettei minusta olisi päästy yli. Silloin tunne olisi kai syyllisyys, vaikka on siinä jotakin imartelevaakin tavallaan.
Olenko päässyt yli itsekin? En tiedä. Riippuu tuosta määrittelystä...luultavasti kai joskus kumminkin. Olen minä. Rakastanko vielä? Kyllä kai. Haluanko vielä? En! Muistanko? muistan.
Mutta senkin olen huomannut, että ne ihmiset, jotka oikeasti rakastavat sinua, haluavat sinun tekevän kaikki tärkeät päätökset ajatellen vain itseäsi. He ovat jopa valmiita luopumaan sinusta oman parhaasi ja onnesi tähden. Ja valmiita yrittämään ymmärtää ja antamaan anteeksi. Nämä ihmiset ovat aarteita! Toivon, että oppisin yhtä epäitsekkääksi itsekin. Että olisin aarre jollekin..
"If you really love somebody, set them free" (Sting)
No comments:
Post a Comment